Hurskaisen tähtipäiväkirjat, a set on Flickr.
Matkan kuvasatoa voi seurata Flickr-sivullani. Osa näistä löytyy myös blogin juttujen kuvituksena, mutta tänne päätyvät kaikki.
26.8.2011
25.8.2011
Tavaroiden taikamaailma
Tämän päivän vietin inventoiden muutosta toiseen mukana kulkeneita rojulaatikoita. Laatikot ovat lojuneet täällä Rääkkylässä asumani ajan, yli kuusi vuotta, autotallissa, liiterissä ja aitassa. Useimpia niistä en ole avannut tänä aikana kertaakaan.
Lootia purkaessa vastaan tuli vaikka mitä. Käytännön Maamiehen taittoja zip-levyillä, eri omien ja vieraiden yhtyeiden cd- ja vinyylilevyjä, Eläkeläisten keikkaäänitteitä DAT-nauhoilla ja minidiskeillä, vanhoja tietokoneita, levyasemia, loputtomasti erilaisia johtoja, virtalähteitä, käyttöohjekirjoja, lehtiä, 80- ja 90-luvuilta tuttuja tietokoneohjelmia ja -pelejä 1,4 Mt:n levykkeillä sekä cd-levyillä, koriste-esineitä, kirjoja, astioita, työkaluja ja ihan vaikka mitä täysin tarpeetonta.
Kovetin sydämeni ja roudasin suurimman osan kamasta sen kummemmin tutkimatta roskiin tai kierrätykseen, säästäen kuudesta laatikollisesta yhteensä vain yhden. Pahaa teki moneen otteeseen. Ihme tunneside tavaraan, jota en selvästikään tarvitse tai halua edes säilyttää näkyvilläni.
Ja nyt kun makailen jo sohvalla telkkari auki, mietin sitä yhtä säästettyä laatikollista. Joukkoon toki mahtuu kaikkea ihan todellisuudessakin säästämisen arvoista, kuten vaikkapa ne humppakeikkatallenteet, mutta valtaosa armon saaneesta tavarasta on silti samaa tarpeetonta skeidaa kuin se poisheittämänikin. Mitä tuo tavara oikein merkitsee ja miksi?
Ilmeisen muistoarvon lisäksi ei aavistustakaan. Mutta nyt sitä on hallussani huomattavasti vähemmän kuin ennen ja se tuntuu hyvältä.
Lootia purkaessa vastaan tuli vaikka mitä. Käytännön Maamiehen taittoja zip-levyillä, eri omien ja vieraiden yhtyeiden cd- ja vinyylilevyjä, Eläkeläisten keikkaäänitteitä DAT-nauhoilla ja minidiskeillä, vanhoja tietokoneita, levyasemia, loputtomasti erilaisia johtoja, virtalähteitä, käyttöohjekirjoja, lehtiä, 80- ja 90-luvuilta tuttuja tietokoneohjelmia ja -pelejä 1,4 Mt:n levykkeillä sekä cd-levyillä, koriste-esineitä, kirjoja, astioita, työkaluja ja ihan vaikka mitä täysin tarpeetonta.
Kovetin sydämeni ja roudasin suurimman osan kamasta sen kummemmin tutkimatta roskiin tai kierrätykseen, säästäen kuudesta laatikollisesta yhteensä vain yhden. Pahaa teki moneen otteeseen. Ihme tunneside tavaraan, jota en selvästikään tarvitse tai halua edes säilyttää näkyvilläni.
Ja nyt kun makailen jo sohvalla telkkari auki, mietin sitä yhtä säästettyä laatikollista. Joukkoon toki mahtuu kaikkea ihan todellisuudessakin säästämisen arvoista, kuten vaikkapa ne humppakeikkatallenteet, mutta valtaosa armon saaneesta tavarasta on silti samaa tarpeetonta skeidaa kuin se poisheittämänikin. Mitä tuo tavara oikein merkitsee ja miksi?
Ilmeisen muistoarvon lisäksi ei aavistustakaan. Mutta nyt sitä on hallussani huomattavasti vähemmän kuin ennen ja se tuntuu hyvältä.
23.8.2011
Lähtö lähellä
Nimeni on Erno Janne Kristian Hurskainen, mutta jo noin 30 vuoden ajan minua on kutsuttu nimellä Ema. Olen 39-vuotias, ammatiltani tyhjäntoimittaja ja luonteeltani nautinnonhaluinen laiskuri. Harrastan mm. soittamista ja joensuulaisen Jokipojat -jääkiekkojoukkueen diggailua.
Kuten jotkut ystävistäni ja tuttavistani jo tietävätkin, olen lähdössä matkalle. Hankin hiljattain parikymmentä vuotta vanhan asuntoauton, jonka olen kuluneen kesän aikana muuttanut kodikseni. Tätä kirjoittaessani minulla on vielä yhdeksän yötä aikaa nukkua taloni makuuhuoneen puurunkoisessa sängyssä. Ne nukuttuani kotini sijaitsee neljän pyörän päälle nostetussa, 5,4 m pitkässä ja 2,5 m leveässä, dieselöljyn ja ilman seosta seosta kiivaasti räjäytellen jopa yli sadan kilometrin tuntinopeuden saavuttavassa kopperossa.
Matkani toivon kestävän ainakin vuoden. Siksi ajaksi olen vuokrannut taloni eteenpäin, joten ainakaan juuri tähän kotiin en voi ennen tuota määräaikaa palata. Määränpään olen yrittänyt pitää tuntemattomana myös itselleni, vaikka tietysti jotain olen mielessäni jo hahmotellutkin. Lähinnä pyrin kuitenkin ajamaan menosuuntaan päin, mikä se sitten onkin.
Nykyinen elämäntapamme on kaiken järjen mukaan tulossa tiensä päähän. Mikään ei voi kasvaa loputtomiin. Niinpä haluan käydä katsomassa omin silmin kaikkea sitä, mikä Euroopassa on kaunista, sekä sitä, kuinka ihmiset eri puolilla maanosaa elämäänsä elävät. Yhä useampi eurooppalainen tuntuu tahtovan käpertyä omaan pieneen todellisuuteensa ja teeskennellä, ettei muuta ole olemassakaan. Tai jos jossain onkin, ei halua sitä nähdä muualta kuin ehkä televisiosta.
Mikäli olen mitään lukemastani historiasta ja tämän päivän tilanteesta ymmärtänyt, todistamme taas sen saman hulluuden nousua, joka syöksi koko planeetan mörön perseeseen vuosikausiksi viime vuosisadan puolivälissä. "Ihmiskunnan kollektiivinen itsemurhayritys I & II", kuten suosikkikirjailijani Kurt Vonnegut maailmansotia nimitti. Ei kahta ilman kolmatta?
Näin voisi ajatella synkkyyteen taipuvainen, mutta onneksi itse olen iloinen ja huoleton veikko, jota ei tulevaisuus huoleta tippaakaan. Pahikset saavat synkistellä ja äkäillä puolestani rauhassa, sillä tiedän maailman olevan täynnä kauniita, lumoavia ja suorastaan mykistäviä ihmeitä. Vaikka matkani rajoittuukin Eurooppaan, toivon ja uskon löytäväni paljon hienoja ja outojakin asioita, joita en koskaan kotona tai valmismatkoilla tulisi kohtaamaan.
Kuten jotkut ystävistäni ja tuttavistani jo tietävätkin, olen lähdössä matkalle. Hankin hiljattain parikymmentä vuotta vanhan asuntoauton, jonka olen kuluneen kesän aikana muuttanut kodikseni. Tätä kirjoittaessani minulla on vielä yhdeksän yötä aikaa nukkua taloni makuuhuoneen puurunkoisessa sängyssä. Ne nukuttuani kotini sijaitsee neljän pyörän päälle nostetussa, 5,4 m pitkässä ja 2,5 m leveässä, dieselöljyn ja ilman seosta seosta kiivaasti räjäytellen jopa yli sadan kilometrin tuntinopeuden saavuttavassa kopperossa.
Matkani toivon kestävän ainakin vuoden. Siksi ajaksi olen vuokrannut taloni eteenpäin, joten ainakaan juuri tähän kotiin en voi ennen tuota määräaikaa palata. Määränpään olen yrittänyt pitää tuntemattomana myös itselleni, vaikka tietysti jotain olen mielessäni jo hahmotellutkin. Lähinnä pyrin kuitenkin ajamaan menosuuntaan päin, mikä se sitten onkin.
Nykyinen elämäntapamme on kaiken järjen mukaan tulossa tiensä päähän. Mikään ei voi kasvaa loputtomiin. Niinpä haluan käydä katsomassa omin silmin kaikkea sitä, mikä Euroopassa on kaunista, sekä sitä, kuinka ihmiset eri puolilla maanosaa elämäänsä elävät. Yhä useampi eurooppalainen tuntuu tahtovan käpertyä omaan pieneen todellisuuteensa ja teeskennellä, ettei muuta ole olemassakaan. Tai jos jossain onkin, ei halua sitä nähdä muualta kuin ehkä televisiosta.
Mikäli olen mitään lukemastani historiasta ja tämän päivän tilanteesta ymmärtänyt, todistamme taas sen saman hulluuden nousua, joka syöksi koko planeetan mörön perseeseen vuosikausiksi viime vuosisadan puolivälissä. "Ihmiskunnan kollektiivinen itsemurhayritys I & II", kuten suosikkikirjailijani Kurt Vonnegut maailmansotia nimitti. Ei kahta ilman kolmatta?
Näin voisi ajatella synkkyyteen taipuvainen, mutta onneksi itse olen iloinen ja huoleton veikko, jota ei tulevaisuus huoleta tippaakaan. Pahikset saavat synkistellä ja äkäillä puolestani rauhassa, sillä tiedän maailman olevan täynnä kauniita, lumoavia ja suorastaan mykistäviä ihmeitä. Vaikka matkani rajoittuukin Eurooppaan, toivon ja uskon löytäväni paljon hienoja ja outojakin asioita, joita en koskaan kotona tai valmismatkoilla tulisi kohtaamaan.