Lootia purkaessa vastaan tuli vaikka mitä. Käytännön Maamiehen taittoja zip-levyillä, eri omien ja vieraiden yhtyeiden cd- ja vinyylilevyjä, Eläkeläisten keikkaäänitteitä DAT-nauhoilla ja minidiskeillä, vanhoja tietokoneita, levyasemia, loputtomasti erilaisia johtoja, virtalähteitä, käyttöohjekirjoja, lehtiä, 80- ja 90-luvuilta tuttuja tietokoneohjelmia ja -pelejä 1,4 Mt:n levykkeillä sekä cd-levyillä, koriste-esineitä, kirjoja, astioita, työkaluja ja ihan vaikka mitä täysin tarpeetonta.
Kovetin sydämeni ja roudasin suurimman osan kamasta sen kummemmin tutkimatta roskiin tai kierrätykseen, säästäen kuudesta laatikollisesta yhteensä vain yhden. Pahaa teki moneen otteeseen. Ihme tunneside tavaraan, jota en selvästikään tarvitse tai halua edes säilyttää näkyvilläni.
Ja nyt kun makailen jo sohvalla telkkari auki, mietin sitä yhtä säästettyä laatikollista. Joukkoon toki mahtuu kaikkea ihan todellisuudessakin säästämisen arvoista, kuten vaikkapa ne humppakeikkatallenteet, mutta valtaosa armon saaneesta tavarasta on silti samaa tarpeetonta skeidaa kuin se poisheittämänikin. Mitä tuo tavara oikein merkitsee ja miksi?
Ilmeisen muistoarvon lisäksi ei aavistustakaan. Mutta nyt sitä on hallussani huomattavasti vähemmän kuin ennen ja se tuntuu hyvältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.