Tunne on epätodellinen. Minne olen matkalla ja ennen kaikkea miksi?
Matkoillehan lähdetään niin, että kuukausia tai vuosia aiemmin valitaan matkakohde. Sen jälkeen tutustutaan etukäteen kohteen nähtävyyksiin, shoppailumestoihin ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksiin. Perillä käydään kiertämässä jo netistä tai kirjoista nähdyt kohteet ja otetaan itsestä valokuva pönöttämässä siinä edessä. Ostoskeskuksesta käydään ostamassa se maailman jokaisessa turistikohteessa myytävä matkamuisto ja vapaa-aikaa (sic) vietetään kaikkien muiden kanssa hyvässä järjestyksessä hiekkarannalla, hiihtokeskuksessa, kylpylässä tai missä milloinkin.
Hyvässä järjestyksessä. Kaikkien muiden kanssa. Aikatauluun merkittynä aikana. Onko itsensä pettämistä kuvitella, että minäpä olenkin yksilöllinen ja matkustan omilla ehdoillani?
Tähän mennessä olen saanut kuulla kysymyksiä mm. siitä, kuinka uskallan lähteä moiselle retkelle kun kuitenkin ne ulkomaalaiset ryöstävät rahat, varastavat auton ja kolkkaavat hengiltä. Ja millä ihmeellä aion oikein elää? Matkailuun tarvitaan rahaa. Rahaa, jumalauta!
Rahaa ei juuri ole, joten sitä eivät ulkomaalaisetkaan saa paljon minulta vietyä. Auton voivat varastaa, mutta mikäpä on estänyt suomalaisiakaan tekemästä samaa temppua? Suomalainen rehellisyyskö? Hengenkin voi menettää, mutta niin käy lopulta jokaiselle. Kuoleeko Suomessa vai ulkomailla, ei liene enää siinä vaiheessa niin merkityksellinen yksityiskohta.
Tämänhetkinen lähitulevaisuuden matkasuunnitelmani sisältää tasan yhden kohteen: Viron Kavastussa sijaitseva Emajoen lossi, josta Hannu Karpo raportoi aikanaan ikimuistoisesti. Lossivahdit saapuivat tunnollisesti töihin joka päivä vaikka itse lossi oli varastettu jo aikapäiviä sitten. Männäviikolla Karpon parhaissa palattiin Emajoelle ja kuinka ollakaan, nykyään paikalla on uudenkarhea käsikäyttöinen lossi. Pakkohan sillä on nimikkojoki käydä ylittämässä. Tai sitten ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.