Kukkuu

Donauwörthissä viettämäni neljän päivän jälkeen otin suunnan Itävallan ja Liechtensteinin kautta kohti Sveitsiä. Muutaman keikkapäivän verran siellä olen käynyt ja nähnyt niillä reissuilla maata pienen vilauksen hotellien ja keikkapaikkojen lähikortteleissa. Jokseenkin sympaattinen kuva Sveitsistä noiden visiittien myötä on jäänyt.

Liechtenstein oli pienoismalli. Pysähdyin jossain maan pikkukylässä ja tein puolen tunnin kävelylenkin näkemättä mitään ihmeellistä. Omakotitaloja, kalliita kahviloita ja ihan perusmeininkiä. En tunne Liechtensteinilaisten mielenlaatua, sikäli kun se nyt yhtään sen erilaisempi on kuin ihmisillä muuallakaan, mutta oma pieni maa heillä kuitenkin on. Sveitsin frangeilla hoitelevat raha-asiansa ja muutenkin mesta tuntuu olevan jonkinlainen Sveitsin Ahvenanmaa. Liikennemerkitkin ovat tismalleen samaa designia kuin alppinaapurissa. Ja niistä sentään yleensä huomaa maan vaihtumisen jos ei mistään muusta.

Liechtensteinin ja Sveitsin raja

Ensimmäisten oikeiden vuorten ilmestyessä horisonttiin Bodenseen itänurkassa alkaa mehtäläisen henki salpaantua. Siinä on kotimaisemaan verrattuna jotain niin perusteellisen väärää kun taivaan paikalla onkin maata. Perspektiivit sun muut aivosolujen asennot heittävät täydellistä häränpersettä noita tajuttoman kokoisia kiviseiniä vierestä katsellessa.

Liechtensteinissa viettämäni tunnin jälkeen suunnaksi Zürich. Touring24.info vinkkasi ystävällisesti kaupungin ydinkeskustasta sopivan tuntuisen asuntoautoparkin kolikoilla toimivine sähkö- ja vesipisteineen. Suurkaupungin syke ja vaihtoehtomeiningit houkuttelivat kolmen viikon maaseutu- ja pikkukaupunkimatkailun jälkeen.

Liechtenstein etualan kylän ja taustalla näkyvän vuoren välissä.

Mutta olisinkohan voinut huonommin saapumisajankohtani valita? Tuskinpa vain. Neljän tienoilla perjantai-iltapäivästä tie Zürichin keskustaan oli tietysti täysin toivottoman ruuhkan vallassa. Parin tunnin nykivän matelun jälkeen navigaattori ilmoitti saapuneeni perille, mutta paskat siellä mitään parkkia ollut. Toinenkin kohtalotoveri, saksalainen, omaani hieman isommalla mutta samanikäisellä Hymerillä ajava, sekoili kanssani touring24:n ilmoittaman sijainnin ympäristössä ja ihan yhtä turhaan kuin minäkin.

Kun vielä eksyin siinä rytäkässä aivan pienenpienten ja kapeatakin kapeampien keskustan katujen labyrinttiin kätevällä kaupunkiautollani, olin lopulta edes hieman sivummalle löydettyäni niin raivona ja yltäpäältä hiessä tehostamattoman ohjauspyörän kääntelystä, että päätin painua saman tien helvettiin koko pitäjästä. Pitäkööt rientonsa.

Ilta alkoi jo hämärtää mutta ruuhka pysyi yhtä tahmeana kuin koko kaupungissa jo viettämäni parituntisen ajan. Lopulta noin kahdeksan maissa illalla alkoi Zürich jäädä taakse ja aloin etsiä yöpaikkaa. Helpommin sanottu kuin tehty. Rahatilanne ei varsinaisesti edellyttänyt leirintäalueella eikä varsinkaan sveitsiläisellä leirintäalueella yöpymistä, joten yritin etsiä levähdyspaikkaa, parkkipaikkaa tai mitä tahansa mihin yöksi pysähtyä.

Olin jo aiemmin päivällä huomannut, että maa on todella tiuhaan asutettu. Vuorenhuippujen väleissä on kyliä ja kaupunkeja aivan kiinni toisissaan. Joka paikassa. Vielä paljon tiheämmässä kuin Saksassa, jota olen jo pitänyt melko loppuunasutettuna maana. Kaikki löytämäni parkkipaikat olivat yksityisiä ja ehdottoman verboten on kenenkään niille pysäköidä ilman lupaa. Levähdyspaikoilla saa pysähtyä kahdeksi tunniksi mutta sitten on jatkettava matkaa.

Lopulta avun tarjosi jo kerran pettänyt touring24, josta löysin asuntoautoille muuten tietysti ihan yksityisen pysäköintipaikkansa tarjoavan hotellin Bruneggin kylästä. Ei vettä, ei sähköä, mutta sentään pala maata pyörien alle.

Seuraavana päivänä ajoin läheiseen Lenzburgin kaupunkiin huomattuani aamukävelyllä Bruneggin olevan pelkkä pikkukylä ilman mitään erityistä nähtävää. Lenzburgissa vastassa oli sama ongelma pysäköintipaikan löytämisestä, mutta lopulta eräältä sivukadulta löytyi  tyhjä "besucher"-parkkiruutu. Auto parkkiin ja kävellen kaupungille.

Kolmisen tuntia myöhemmin palasin autolle ja ryhdyin ruuanlaittopuuhiin. Hetikohta huomasin jonkun äijän kurkkivan autoni ikkunoista sisälle hyvin uteliaana. Jätin pöperön hautumaan ja avasin oven: poliisit! Tiedustelin ongelmaa, jonka kantonpolizei kertoi olevan se, että jostain kadunvarren talosta oli soitettu heille ja kerrottu kadun varteen pysäköineen ulkomaisen auton. Näytin pyynnöstä passini, kerroin millä asialla olen ja että Lenzburg on tämänhetkinen sijaintini puhtaan sattuman ansiosta. Hieman pettyneen oloisena poliisit jättivät minut rauhaan, mutta toinen sentään vielä lähtiessä avasi poliisiauton ikkunan ja kysyi milloin olen poistumassa maasta. Tervetuloa Sveitsiin, perkele!

Lenzburg juuri ennen auringonlaskua

Söin ja huomasin henkilökohtaisen tunnelmani Lenzburgin suhteen laskeneen siinä määrin, että päätin poistua kaupungista saman tien. Polttoainetankki vain oli melko samassa jamassa kuin pankkitilini, tilipäivä maanantaina ja nyt elettiin vasta lauantaita. Kun en muutakaan keksinyt, palasin Bruneggiläiselle parkkipaikalle. Siellä sentään saisin olla rauhassa, sen kävin varmistamassa erittäin ystävällisesti minuun suhtautuneelta hotellin vastaanottovirkailijalta.

Maaseutuhotellin parkkipaikka Bruneggissa.

Eikä Brunegg lopulta niin surkea paikka ollutkaan. Aivan parkkipaikan vieressä kohosi pieni vuori, 600 metriä korkea Chestenberg, jonka huipulla vanha linna. Sellainen tuntuu tosin olevan likipitäen jokaisella vähänkään merkittävämmällä kukkulalla. Kylät puolestaan näiden linnojen alapuolella laaksossa. Kelpaa aatelisten niissä elvistellä.

Linnanpihalle sunnuntaiaamuna kavuttuani huomasin sieltä lähtevän wanderwegin, vaelluspolun, kohti alhaalta paljon matalammalta näyttänyttä vuorenhuippua. Linna olikin vain vuoren eräänlaisella sivuharjanteella ja huippu jossain paljon ylempänä. Kolme tuntia ja kymmenkunta kilometriä kävelyä, joista puolet tietysti ylämäkeä, tarjosivat lenzburgilaisen kylmän vastaanoton sijasta upeita maisemia ja kaunista luontoa. Mieli leppyi ja seuraavana päivänä jatkuva matkakin alkoi jo nostaa fiilistä.

Birr Chestenbergin huipulta nähtynä

Saavuin Sveitsiin perjantaina puoliltapäivin ja poistuin sieltä tänään, maanantai-iltana. Vaikka maa on suorastaan kuvankaunis vuorineen, niillä laiduntavine elukoineen, viljavainioineen, vanhoine taloineen ja linnoineen, jotenkin se on silti pysähtyneen tuntuinen. Kaikki on selvästi ollut valmista niin kauan, että jonkinlainen "liike" puuttuu. Kun on nähnyt yhden alppikylän koristeellisine kartanoineen, on nähnyt ne kaikki.

No, ihan kaikkia en ehkä nähnyt, mutta matka maan halki pohjoisesta etelään tarjosi yhtä ja samaa sielunmaisemaa. Millintarkasti hoidettuja pihoja, puutarhatonttuja, uusia Audeja, Bemareita ja Mersuja, sadoittain Löwen ja Stern -nimisiä pikku hotelleja.

Ja vaalijulisteita. Jotkut vaalit olivat tuloillaan ja jokainen liikenevä tila oli päällystetty luottamusta herättävästi hymyilevillä kasvoilla sekä äänestysnumerolla. Yksi vakuutti uutta voimaa, toinen perussveitsiläisiä arvoja ja aika moni pitävänsä rajat tiukasti kiinni muukalaisilta. Ylivoimaisesti pelottavimmat julisteet oli pystyttänyt Schweizerische Volkspartei, SVP. Sveitsissäkin Halla-ahon ajatusmaailma on vahvoilla.

Sveitsi on vaarassa.

Sveitsi on perinteisesti halunnut tulla toimeen omillaan ja taktiikka on kieltämättä toiminut, ainakin useimmilla näyttää menevän taloudellisesti hyvin. Maa on jopa Saksaan verrattuna hyvin varakkaan tuntuinen ja näköinen. Tosin rajat on haluttu pitää kiinni vain ihmisiltä. Muiden kulttuuri tuttuine brändeineen ja ilmiöineen sekä tietysti ja varsinkin rahat kyllä kelpaavat mainiosti.

Mutta mitä se on merkinnyt maalle itselleen? Jonkinlaista luutumista aivan varmasti. Vertaan jälleen Saksaan, mutta siihen on Sveitsin kanssa samaa kieltä puhuvana ja itsellenikin tuttuna naapurimaana hyvä verrata. Saksa on lopulta hyvin monenlaisten kulttuurien sulatusuuni. Suurilla kaupungeilla on selvästi tunnistettavat erityispiirteensä ja jokaisen nurkan takaa voi löytyä jotain yllättävää. Kuten jo aiemmin mainitsin, Sveitsi tuntui olevan nähty aika äkkiä.

Tietysti Sveitsiinkin mahtuu yhtä sun toista, anarkistipunkkareita, kansallispuvuissa alppitorvea soittavia perinneihmisiä ja kaikkea siltä väliltä. Mutta huomattavasti Saksaa paremmin se kaikki on piilotettu. Ja vaikka vanhan säilyttämistä arvostankin, on Sveitsissä kaikki ainakin päällisin puolin jo makuuni vähän liiankin museoitua.

Julkista tilaa tuli ainakin oman lyhyen visiittini aikana vastaan hyvin vähän. Kaikki paikat on varustettu oleskelun kieltävin kyltein ja joka paikassa on suorastaan hysteerisen siistiä ja puhdasta. En tarkoita sitä, että paikkojen täytyisi olla rempallaan ja likaisia, mutta välillä tuntui kuin katselisi pienoismallia. Suurten korkeuserojen maassa tällaisen vinkkelin löytäminen ei ole vaikeata, voi nähdä kokonaisen kaupungin kertasilmäyksellä. Kauempaa se näyttää ihan oikealta, mutta lähempi tarkastelu osoittaa kyseessä olevan pelkkien kulissien.

Lenzburgilaiselta kyylältä ja poliiseilta saamani tervetulotoivotus ei varmasti tehnyt oikeutta kokonaiselle kansakunnalle, joten palaan varmasti vielä käkikellojen ja natsikullan maahan jatkamaan tutkimuksia.

Tänään ylitin Alpit ja saavuin ensi kertaa elämässäni Italiaan. Näistä enemmän seuraavassa jaksossa.